tiistai 11. elokuuta 2015

Tandemimetys

Tänään 11.8. starttasimme imetystuki-iltojen syksyn.
Paikalla oli mukavan paljon porukkaa; 12 äitiä ja lapsia yhteensä 14. :-)

Illan aihe TANDEMIMETYS tiivistettynä:
- kahden tai useamman eri-ikäisen lapsen samanaikainen imetys
- yleensä vanhemman lapsen imetys on jatkunut koko raskausajan
- lapsi, joka on jo aiemmin vieroittunut, voi aloittaa "tissittelyn" uudelleen, kun näkee vauvaa imetettävän
- tapahtuu lapsentahtisesti, yleensä lapset eri aikaan rinnalla
- nuoremman lapsen maidonsaannista huolehdittava ensisijaisesti
- edistää sisarusten ja äidin välisen vuorovaikutussuhteen muodostumista
- maidonmaun ja -määrän muuttuessa vanhempi lapsi voi vieroittua rinnalta
- äiti itse päättää imetyksestä
- haittaa ei ole, mikäli äiti terve ja voi hyvin

-Riikka-

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Ompelua ja hyväntekeväisyyttä

Viime syksynä saatiin idea ommella L-PKS:n synnärille liivinsuojia jaettavaksi tuoreille äideille. Nyt idea saatiin toteutettua ja kasaan saatiin mukava määrä valmiita liivinsuojia. Vielä suurempi kasa odottaa saumurointia. Kiitoksia kaikille mukana olleille ja kangaslahjoituksia antaneille Myllymuksuille ja Maitotytölle!

Homma jatkuu vielä :)

-Tanja-

tiistai 6. tammikuuta 2015

Suuria suunnitelmia

Tapasimme taas eilen tukiäitien kesken ja suunnittelimme kevään toimintaamme. Saimme lyötyä lukkoon kaikkien tapaamisten aiheet. Toki tilaa on aina toiveille, eli jos jollakin on joku mieltä painava aihe tai kysymys, kannattaa se kertoa rohkeasti meille. Lähtökohtaisestihan me tukiäidit tarjoamme vertaistukea kaikissa imetyksen vaiheissa, joten aiheita ei tarvitse tuijotella turhan orjallisesti. Joka tapaamisessa on tilaa ja aikaa vapaalle keskustelulle, myös yksityisempi keskustelu tukiäidin kanssa on mahdollista.

Tervetuloa mukaan!

-Anna-Kaisa

maanantai 15. joulukuuta 2014

"Aisinko tissiä?"

... kuten 1v8kk poikani pyytää. Eli taaperoimetys.

Tavattiin syksyn viimeistä kertaa viime tiistaina, 9.12. aiheenamme taaperoimetys. Paikalla oli 5 äitiä ja 3 lasta keskustelemassa tästä ratki riemukkaasta aiheesta.

Taaperoimetys on varmaankin se "näkymättömin" imetyksen muoto, ainakin meillä Suomessa. Kahviloissa ja kaupoissa ei kovinkaan usein tapaa taaperoaan imettäviä äitejä, mutta tämä ei tarkoita, etteikö sitä tapahtuisi. Vaikka lapsi täyttää vuoden ja vauva-aika jää taakse, ei imetyksen hyödyt katoa minnekään. Siinä missä ensimmäiset kuukaudet vauvaa imetetään "hengenpitimiksi", on taaperoimetys sitten jotain ihan muuta. Asennoksi riittää, että rinnanpää ja suu kohtaavat. Hereillä ollessaan taapero kiipeilee ja kieppuu rinnalla, nipistelee, potkii, naureskelee ja herkuttelee. Toisaalta silittelee, hymisee, nautiskelee ja tarraa kiinni kuin pieni apina. Kun lapsi alkaa ymmärtää puhetta, voi imetystä hieman äidintahdistaa, eli jokaiseen pyyntöön / vaatimukseen ei tarvitse enää vastata. Tämän takia meitä ei ehkä enää niin näe, vaan imetyshetket on siirretty kotiin tai muihin, rauhallisempiin tilanteisiin.

Tapaamisen päätteeksi sanoimme myös heipat yhdelle aktiiviselle ryhmäläiselle, joka on käynyt lähes jokaisessa tapaamisessamme. Heidän perheensä lähtee suureen seikkailuun, ja toivomme kaikki heille onnea ja menestystä sekä ennen kaikkea onnellisia imetyshetkiä!

-Anna-Kaisa


maanantai 8. joulukuuta 2014

Haikeat hyvästit - VIEROITUS

Kokoonnuimme tiistaina 25.11. vieroitus-aiheen tiimoilta. Paikalla oli 7 äitiä ja 5 lasta.

Tiivistelmä illan aiheesta:
-Vieroitus on haikeaa.
-Ei ole tarkkaa ikää olemassa, milloin vieroitus tulisi tapahtua.
-Äidinmaito ei ole koskaan hyödytön!
-Äidin työssäkäynnin tai raskauden vuoksi ei tarvi vieroittaa.
-Lapsen ikä ja kehitysvaihe hyvä huomioida vieroitusta miettiessä.
-Vieroittaminen kannattaa aloittaa pikkuhiljaa vähentämällä imetyskertoja; ensin luopumalla yöimetyksestä, viimeisenä tärkeimmästä (yleensä nukahtamisimetys).
-"Älä tarjoa, älä kiellä", keksi muuta tekemistä kun lapsi haluaa rinnalle.
-Lisäruokia lisätään, aterian jälkeen vasta mahdollinen imetys.
-Rintojen pakkautumista  imetyksen loppuessa voi helpottaa tukevilla liiveillä ja viileällä.
-Piparminttu ja persilja vähentää maidon eritystä.
-Vieroitusvaiheessa rintoja ei ole hyvä lypsää tyhjiin, vaan pahin pingotus vain pois.
-Tukosten ja tulehduksen merkkejä seurattava ja hoidettava tarvittaessa.

-Riikka-

maanantai 27. lokakuuta 2014

Äidinmaito, vau mikä superfood!

Tavattiin jälleen 14.10. imetyksen ihmeellisen maailman parissa. Selkeästi syyslomat sekoittivat kuvioita eikä tulijoita ollut tungokseen asti, mukavaa oli kuitenkin. Aiheenamme tällä kertaa oli imetyksen hyödyt vauvalle ja äidille. Tässäpä hieman aiheesta pähkinänkuoressa:

Imetyksestä on lukuisia hyötyjä sekä äidille, että lapselle. Ensisijaisesti imetyksellä on lapselle ravinnollinen merkitys, mutta lapselle se on myös läheisyyttä, tukea ja turvaa. Imetyksellä on havaittu olevan myös kauaskantoisia hyötyjä, jotka jatkuvat myös imetyksen päätyttyä.

Ravintokoostumukseltaan äidinmaito on ehdottomasti parasta, mitä vauvalle voi tarjota. Ihmeellistä on, että äidin keho voi tuottaa juuri omalle lapselle sopivaa maitoa. Vastasyntyneen kolostrum tai taaperon "maitotiiviste" sisältävät juuri oikean koostumuksen lapsen tarpeisiin.

Ravinnon lisäksi imetys suojaa lasta monilta sairauksilta, kuten flunssilta, korvatulehduksilta, diabetekselta ja autoimmuunisairauksilta.  Imetyksen on todettu tehostavan rokotteiden antamaa suojaa. Lisäksi se auttaa immuunipuolustuksen kehittymisessä. Sairaan lapsen saama äidinmaito sisältää suuren määrän vasta-aineita, jonka vuoksi imetetyn lapsen sairaus on usein lyhytaikaista. Imetys toimii myös loistavana särkylääkkeenä ja lohdutuskeinona.

Imetys kehittää lapsen kasvojen ja suun lihaksistoa eri tavalla kuin tutin tai pullon käyttö. Imetetyt lapset kärsivät harvemmin esimerkiksi purentavirheistä. Lisäksi imetys ja ihokontakti auttavat lapsen hermoston ja psykomotoriikan kehityksessä.

Imetyksestä on myös äidille lukuisia hyötyjä. Sen lisäksi, että äidinmaito on aina mukana, hygieenistä, edullista ja ympäristöystävällistä se auttaa äitiä palautumaan synnytyksestä. Imettävillä äideillä kohtu palautuu nopeammin, lisäksi imetys auttaa painonhallinnassa. 

Imetyksen ja ihokontaktin on todettu auttavan äidin ja lapsen kiintymyssuhteen muodostamisessa. Se myös pienentää riskiä sairastua synnytyksenjälkeiseen masennukseen.

Imettämisellä on myös lukuisia äidin terveyteen vaikuttavia hyötyjä. Se suojaa äitiä mm. rinta- ja munasarjasyövältä sekä osteoporoosilta.

-Tanja-

maanantai 6. lokakuuta 2014

Vauhtia toimintaan

No niin. Tänään meitä kokoontui aika liuta imetykseen hurahtaneita äitejä suunnittelemaan Meri-Lapin imetystukitoiminnan markkinointia. Päätettiin perustaa myös blogi, jossa kerromme menneistä ja tulevista tapaamisistamme, toiminnastamme ja touhuistamme. Tästä se lähtee!

Anna-Kaisa